Lämmitysjärjestelmän saneerauksella voidaan saavuttaa useita eri hyötyjä. Sen ansiosta asunnoista saadaan entistä energiatehokkaampia ja se voi mahdollistaa myös vihreämpään energiaan siirtymisen. Lisäksi voidaan ratkaista erilaisia ongelmia, kuten lämmön epätasaista jakaantumista taloyhtiön asuntoihin.
Kaukolämmöstä maalämpöön
Rauno Mikkola toimii hallituksen puheenjohtajana Varsinais-Suomessa sijaitsevassa rivitaloyhtiössä, johon kuuluu 8 rakennusta ja 23 asuntoa, joiden koko vaihtelee 80–120 neliömetrin välillä. Hän kertoo, että muutamia vuosia sitten heidän taloyhtiössään kiinnostuttiin aurinkosähkön hyödyntämisestä osana taloyhtiön lämmitysjärjestelmää. Se toimi alkusysäyksenä projektille, jossa aurinkosähkön lisäksi kartoitettiin myös kaukolämmöstä maalämpöön siirtymiseen ja lämmitysjärjestelmän saneeraukseen liittyvät tehtävät ja saavutettavissa olevat hyödyt.
– Kartoituksen tuloksena päätimme ryhtyä toimeen. Aloitimme maalämmönrakentamisella ja siinä urakassa olemme nyt loppuvaiheessa. Se koskee asuntojen sisäistä lämmönjakoa ja niiden välineistöä, Rauno kertoo.
Tavoitteena tasaisempi lämmönjako asuntoihin
Ennen lämmitysjärjestelmän saneerausta rivitalon lämmitysjärjestelmä oli epätasapainossa. Se näkyi etenkin talviaikaan epätasaisena lämmönjakaantumisena asuntojen välillä.
– Oli asuntoja, joissa oli todella kylmää huoneissa ja sitten asuntoja, joissa kärsittiin liiasta lämmöstä. Eli nämä asuntokohtaiset tasapainotukset olivat pielessä. Käytössä olivat alkuperäiset, taloyhtiön rakennusaikana 2000-luvun puolivälissä, asennetut järjestelmät, joiden toimivuus ei ollut enää taattu.
Yhteistyö Insinööritoimisto SapAirin kanssa alkoi, kun Rauno sai Konstasta suosituksen ystävältään. Ystävä kertoi, että Konstan asiantuntemusta voisi hyödyntää etenkin siinä vaiheessa, kun projektissa edetään asuntokohtaisen lämmönjaon saneeraukseen.
– Keskustelimme yhdessä hallituksen ja Konsta Sappisen kanssa. Sen perusteella päädyimme pyytämään Konstaa suunnittelemaan tämän lämpösaneerauksen vaiheen. Samassa yhteydessä pyysimme häntä hoitamaan myös valvojan tehtävät ja siinä olemme tällä hetkellä.
Seurantalaskelmat paljastavat projektin onnistumisen
Rauno kehuu, että yhteistyö Konstan ja Insinööritoimisto SapAirin kanssa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Konstan ammattiaito ja asiantuntemus on helpottanut myös hallituksen puheenjohtajan roolia tässä projektissa.
– Esimerkiksi juuri nyt olemme hyvin tärkeässä ammattitaitoa vaativassa vaiheessa ja tehtävät ovat sellaisia, jotka eivät tavalliselle meikäläiselle aukea kokonaisuudessaan. Konstan kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä ja hän on valmis antamaan määrättyä informaatiota silloin kun sitä tarvitaan. Muutoinkin hänen ammattituntemuksensa tuntuu siltä, että se on alan korkeinta luokkaa.
Haastatteluhetkellä projektista on vielä yksi kolmasosa jäljellä. Rauno kertoo, että myös seurantalaskelmat tullaan laatimaan. Niiden perusteella voidaan arvioida, onnistuttiinko projektissa sen valmistuttua.
– Uskon, että vaikka lähtökohdat tälle projektille olivat haastavat, tilanne on tällä hetkellä hyvä. Eiköhän myöskin lopputoteama ole se, mitä olemme tältä hakemassa, Rauno päättää.